Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste taiteilijat/artists. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taiteilijat/artists. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. syyskuuta 2015

Baren Baren visiting London #1




























Fantastic four @London for 4 days.. mind the gap don`t mind the map..
w h a a a t ?

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Turkupäivänä










nautin vanhan kaupungin ja meren hengestä sekä kiinnostavista katunäkymistä. Näin muutaman minulle yhdentekevän näyttelyn ja muutaman kiinnostavan gallerianäyttelyn. 
Galleria å:ssa  oli hauskasti ripustettu piirustusnäyttely, B galleria esitteli väkevää, öljyvärintuoksuista maalausta ( Turussa harrastetaan näköjään aakkosgallerioita:). 
Molemmat galleriat olivat myös tiloina kiinnostavia.
WAM ja Ars Nova olivat kiinni ripustuksen takia, mutta Turun taidemuseossa vietin pari tuntia ihaillen Esko Männikön kerrassaan upeita valokuvia sekä harvinaisen kiinnostavasti koottua museon kokoelmanäyttelyä, jossa uni- ja rakkaus-teemaiset huoneet pysähdyttivät eritoten. Otto Mäkilän Poesie oli tietysti uniosastolla ja hienon kokonaisuuden helminä pidin myös komeasti maalattuja Hannaleena Heiskan teoksia.

--

Visiting Turku, enjoying interesting street views, spirit of the oldiest town in Finland.
Of course I saw some art exhibitions, too. See via the links above about those I found most interesting.


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Upside down




Patrice choosed a fascinating theme for this week´s DC ( drawing challenge ): Upside down.
Art is often about things that upset, are twisted  - about things that are upside down.
At first Georg Baselitz came to my mind with his bold and strong paintings.
Then I remembered a work called State of Readiness by a sculptor Heli Ryhänen. She is a wonderful artist and  great teacher:)


I have been taking photos of reflections which turn the view upside down.
And I found my "self portrait" ( oil on  metal plate, 2013 ) lying on a shelf - upside down:)
















lauantai 14. joulukuuta 2013

Garland of Life

The theme of the week´s DC  is GARLAND
Our host of the week is Nadine with her creative, inspiring blog  Tiny Woolf
See via Nadine´s blog all the participants of the drawing challenge.

And thank you, dear Nadine, for inviting me although I have been such a lazy blogger!

...

The most impressive garland to me can be seen at the Tampere Cathedral.
Garland of Life is unique and exeptional fresco - 
 it is at the same time fragile, sensitive and strong.
It is very far from mundane and the whole building with all the paintings and deco is special. 
I think it is the most impressive building in Tampere in the artistic point of view.



 





The Tampere Cathedral (Finnish Tampereen tuomiokirkko, Swedish Tammerfors domkyrka) is a church in Tampere.
The grey-granite, tile-roofed church was built on the basis of designs by architect Lars Sonck  and built between 1902 and 1907 The artwork is by painters Hugo Simberg and Magnus Enckell.The cathedral is famous for its frescoes, painted by the symbolist Hugo Simberg between 1905 and 1906.The paintings aroused considerable adverse criticism in their time Of particular controversy was Simberg's painting of a winged serpent on a red background in the highest point of the ceiling, which some contemporaries interpreted as a symbol of sin and corruption.

Tampere Cathedral is considered to be the chief monument of Finnish national romantic architectural style as well as a magnificent specimen of the skills of builders and craftsmen of the time.

The cathedral is extremely popular for concerts and weddings. Today, the cathedral accommodates almost 2,000 people.
 

More about Hugo Simberg here

-----

My garland has got its inspiration from the Garland of Life. 
There are red roses ( which I do love ) on my painting called Absence. 
Together they make a garland in a line of photos.

 
 
                                    
        
                                                          
               
                                                               

tiistai 8. tammikuuta 2013

Lappeenrannassa


.. Helin kanssa ripustamassa näyttelyä




blogi+valo+kuva
Heli Innala ja Leena Vainio
8.-27.1.2013
Galleria Pihatto
Taiteilijat paikalla galleriassa kertomassa teoksistaan
sunnuntaina 27.1. klo 14-15. Tervetuloa!

Aloimme jokunen vuosi sitten tahoillamme julkaista blogeja omasta elämästämme ja tapahtumista ympärillämme.
Heli Innala: Muistikuvia http://heli-innala.blogspot.com/
Leena Vainio: Vivere est.. http://vivereest.blogspot.com/

Kirjoittamisen sijaan kuva on meille molemmille luontainen tapa tehdä muistiinpanoja myös nettipäiväkirjaan. Innostuimmekin yhä enemmän valokuvauksesta blogia ”kirjoittaessamme”. Samanhenkisistä blogeistamme muodostui siis valokuvapäiväkirjoja kuvataiteilijan ja taidemaalarin silmin.

Bloggaamisen kautta tutustuimme toisiimme myös oikeassa elämässä ja näin meille syntyi ajatus yhteistyöstä ja yhteisestä blogivalokuvistamme kootusta näyttelystä. Hahmotamme olemassa olevaa kameran linssin läpi maalaten värien, muotojen, sommittelun ja yksityiskohtien avulla. Muuttuuko blogivalokuvien merkitys ja sanoma niiden irrottautuessa virtuaalimaailmasta ja tietokoneen näytöltä konkreettisiksi fyysisiksi kuviksi näyttelytilassa? Miten kuvamme keskustelevat keskenään ollessaan samassa tilassa? Minkälainen on maalarin valokuva ja syntyykö tästä maalauksellisia valokuvia vai maalarin kuvamuistiinpanoja?

Halusimme ottaa projektissa huomioon myös bloggaamiseen ja nyky-yhteiskuntaan liittyviä ajatuksia kuten yhteisöllisyyden, vuorovaikutteisuuden ja julkisuuden. Niinpä annoimme lukijoidemme olla osaksi mukana tekemässä näyttelyä. He saivat äänestää suosikkejaan ja siten olla mukana valitsemassa joitakin näyttelykuviamme.
Projektimme kehittyy edelleen eteenpäin, ja tässä näyttelyssä on esillä myös valokuviimme liittyviä maalauksia.

Heli Innala:
” Kuviini on tallentunut lähimetsää, maisemia automatkoilta, kotini, kukkia puutarhastani, muistoja, valoa, väriä, linjoja ja pintoja, kävelyretkiä koiran ja kissojen kanssa. Kamera on siveltimeni.”

Leena Vainio:
”Näyttelykuvissani on hetkiä ja tunnelmia arkisesta elämästä, matkalla olosta, paikoista ja vuodenajoista. Siitä huolimatta että tavallaan leikittelen kuvia ottaessani on kuvien tunnelma usein haikea ja surumielinen, mikä toisinaan hämmästyttää itseänikin.”



Galleria Pihatto, Valtakatu 80, Lappeenranta
avoinna:  ti-pe klo 11-16, la-su klo klo 11-15
Näyttelyyn on vapaa pääsy!
www.e-ktaide.net/pihatto



Heli and I were building an exhibit in Lappeenranta in Eastern Finland
About the exhibit: above, about Lappeenranta: below..



 

 

 


lauantai 4. elokuuta 2012

Ripustamassa



Maija

Hele


Heidi


Leena




 Building an exhibit at the  Culture House Jaatsi in Sastamala.
More about the exhibit and art group Baren Baren
about Jaatsi

...
la 11.8. klo 14-16 Jaatsilla ainakin Heidi ja Maija, tervetuloa!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kukkia, kukkia

 





Kukkamaalaus on vaarallista. 
Se on usein klisee ja kitschin rajoilla. 
Kukkamaalaukset ovat suosittuja ja niitä on maalattu aina. 
 Ne ovat kiehtovia, hämmentäviä, houkuttavia, lumoavia, kauniita, suloisia ja ällöjä. 
Mutta onko aiheesta enää mitään uutta sanottavaa?

Suomalaisella Heikki Marilalla on: hänen väkevät maalauksensa kaivavat aiheesta esiin vahvasti elämän ja kuoleman tuntoja, vereslihaa ja herkullista maalausjälkeä. 
Ja Carnegie Art Award siitä napsahti, ihan ansaitusti.

Taidehistoriassa juuri nyt mua kiinnostavat 1500-1600-lukujen Saksan ja Alankomaiden asetelmamaalarit, kuten Rachel Ruysch. Tämä 10 lapsen äiti eli 86-vuotiaaksi ja teki huomattavan uran aikanaan.
Ja onpa herkullista maalaamista, sykähdyttävää ja keskittynyttä. Ja yllättävän modernia.

Suomalaiset naistaiteilijat 1800-luvun lopulla maalasivat paljon kukka-asetelmia, interiöörejä, lapsikuvia ja vastaavia  "naisille sopivia aiheita".
(Tosin Helene Schjerfbeck teki myös historiallisia maalauksia ja tietysti ne pelkistetyt, paljaat, rehelliset omakuvat.)
Maria Wiikin  interiöörit ja kukka-asetelmat ovat jääneet minulta huomaamatta, koska herkkiä ja kauniita lapsikuvia näkee häneltä useinmiten sekä kirjallisuudessa että näyttelyissä. Oheisessa kuvassa myös Marian siskon, Hildan kirjoma kukkakoristeinen sermi.

Geogia O´Keeffestä olen aiemminkin kirjoittanut, mutta tässä kukkamaalausyhteydessä hänet on tietysti mainittava, koska hänen maalauksissaan kukka-aiheen eroottisuus nousee erityisesti esiin. Tosin jo alankomaiden asetelmamaalauksissa oli enemmän tai vähemmän kätkettyjä viittetä elämään, kuolemaan ja erotiikkaankin. Kuitenkin kauneus ja teosten merkitykset ovat kaiketi ennen kaikkea katsojan silmässä.











Maria Wiik



Georgia O´Keeffe


 earlier about women artists / naistaiteilijoita

___________

Flowers, Flowers

Flower paintings may be symbolistic and fascinating but also  kitsch or cliche.
Flowers have been a popular theme for artists through the centuries.
It maybe difficult to find anything new about that subject anymore.
The Carnegie Art Award winner  artist Heikki Marila has succeeded to paint the flowers in a fresh, strong and vivid way.
When thinking of art history I am excited about  artists Rachel Ruysch, Maria Wiik and Georgia O´Keeffe, see the pictures and links above.

And now back to paint - flowers..

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Outoa kyllä..Weird Enough..



 


 









..kaipaan niitä kylmiä aurinkoisia pakkaspäiviä, varsinkin aurinkoa.. 
Valkoinen näyttää minulle kasvonsa ja löydän siitä paljon värejä.
Lumipallopuut kukkivat ja tavarajuna on kuin Slow Trainin musiikki.

Keskimmäisessä kuvassa on vuoden nuori taiteilija, Ari Pelkonen, 
näyttelynavajaisissa perjantaina Tampereen taidemuseossa.
On muuten hieno näyttely. 
Yksi parhaista, joita tänä vuonna olen nähnyt. 
Herkkää, monikerroksista ja vahvaa. Täytyy mennä uudestaan.

ps. Myös toiset avajaiset olivat tänä viikonloppuna, Pirkkalassa, Galleria 2,, 
Siellä juryttäjä oli tehnyt tiukan, tiiviin ja hienon ripustuksen. Hyvä hyvä!



..I miss the cold winter sun and last week´s bright days.
( It has been snowing lately, a  grey weekend.)
I see colors in white, the snowballtrees are blooming and 
the cargo train passing by remain me of the music of the Slow Train Soul.

In the picture in the middle there is the young visual artist of the year in Finland, Ari Pelkonen, 
at the opening of the show on Friday in Tampere Art Museum.
It is one of the most impressive exhibits I have seen recently. 
His works are mesmerizing, sensitive and strong. I must see them again..