Sivut

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Blogi+valo+kuva / blog+photo

blogi+valo+kuva
Heli Innala ja Leena Vainio

28.1.-19.2.2012
Galleria Emil Studio

Avajaiset lauantaina 28.1.2012 klo 15-17. Tervetuloa!
Me, kuvataiteilijat Heli Innala ja Leena Vainio, aloimme jokunen vuosi sitten tahoillamme julkaista blogeja omasta elämästämme ja tapahtumista ympärillämme.
Heli Innala: Muistikuvia
Leena Vainio: Vivere est...

Kirjoittamisen sijaan kuva on meille molemmille luontainen tapa tehdä muistiinpanoja myös nettipäiväkirjaan. Innostuimmekin yhä enemmän valokuvauksesta blogia ”kirjoittaessamme”. Samanhenkisistä blogeistamme muodostui siis valokuvapäiväkirjoja kuvataiteilijan ja taidemaalarin silmin.

Bloggaamisen kautta tutustuimme toisiimme myös oikeassa elämässä ja näin meille syntyi ajatus yhteistyöstä ja yhteisestä blogivalokuvistamme kootusta näyttelystä. Hahmotamme olemassa olevaa kameran linssin läpi maalaten värien, muotojen, sommittelun ja yksityiskohtien avulla. Muuttuuko blogivalokuvien merkitys ja sanoma niiden irrottautuessa virtuaalimaailmasta ja tietokoneen näytöltä konkreettisiksi fyysisiksi kuviksi näyttelytilassa? Miten kuvamme keskustelevat keskenään ollessaan samassa tilassa? Minkälainen on maalarin valokuva ja syntyykö tästä maalauksellisia valokuvia vai maalarin kuvamuistiinpanoja?

Halusimme ottaa projektissa huomioon myös bloggaamiseen ja nyky-yhteiskuntaan liittyviä ajatuksia kuten yhteisöllisyyden, vuorovaikutteisuuden ja julkisuuden. Niinpä annoimme lukijoidemme olla osaksi mukana tekemässä näyttelyä. He saivat äänestää suosikkejaan ja siten olla mukana valitsemassa joitakin näyttelykuviamme.

Heli Innala:
” Kuviini on tallentunut lähimetsää, maisemia automatkoilta, kotini, kukkia puutarhastani, muistoja, valoa, väriä, linjoja ja pintoja, kävelyretkiä koiran ja kissan kanssa. Kamera on siveltimeni.”

Leena Vainio:
”Näyttelykuvissani on hetkiä ja tunnelmia arkisesta elämästä, matkalla olosta, paikoista ja vuodenajoista. Siitä huolimatta että tavallaan leikittelen kuvia ottaessani on kuvien tunnelma usein haikea ja surumielinen, mikä toisinaan hämmästyttää itseänikin.”




Galleria Emil Studio, Vanha kirjastotalo, Keskustori 4, Tampere
avoinna: ma ja pe klo 10-16, ti-to klo 10-18, la-su klo klo 11-17
Näyttelyyn on vapaa pääsy!
Blog+photo exhibition
Heli Innala & Leena Vainio
Old Library House, Gallery Emil
Central Square, Tampere
28.1.-19.2. 2012

Vernissage 28.1. at 3pm,
welcome!


6 kommenttia:

  1. Voi kun pääsisin katsomaan! Onnea!

    VastaaPoista
  2. Onnea näyttelylle!! En pääse avaispäivänä, mutta pitää ehdottomasti käydä jonain muuna hetkenä katsomassa :)

    VastaaPoista
  3. Wow, dear Leena,
    sounds exciting!

    All the best,
    x Ariane.

    VastaaPoista
  4. Ihana idea! Kauniilta näyttää.

    Ehkä pääsen joku päivä poikkeamaan näyttelyssä, ainakin toivon niin. Kiitos kutsusta.

    VastaaPoista
  5. Marja-Leena, Inka ja Liivia, kiitos toivotksista, ripustettu melkein...
    Ariane, thank you dear Ariane! The exhibit is almost ready, we had a long busy day..

    VastaaPoista
  6. Hieno ja ajatuksia herättvä idea tämä näyttelynne! Ehdin juuri katsomaan sen, kun kun tulen sinne Tampereelle helmikuun puolivälissä!

    Onnea molemmille!

    VastaaPoista